Etsimme kokkia Attendo Graniittiin Kuruun. Tehtävä on vakituinen ja aloitus on 20.12.2021.
Me emme pelkää makua!
Työtehtäviisi kuuluu ruuan valmistus hoivakodin asukkaille. Saat valmistaa ruokaa kotimaisista raaka-aineista. Ruuassa on korkea omavalmistusaste, joten saat loihtia asukkaille itse tehtyä ruokaa ja näin vaikuttaa myös heidän arkeensa ja terveyteensä hyvillä ja kattavilla mauilla.
Laitosruoan aika on ohi!
Attendo-kodeissamme työskentelee yli 250 kokkia tekemässä ruokaa. Yli 200 yksikössämme on omat keittiöt, joissa ruoka valmistetaan itse. Ihan siinä lähellä, alakerrassa. Joka päivä, aamiaisesta iltapalaan. Itse tekeminen tarkoittaa, että pystymme varmistamaan laadun valmistuksen jokaisessa kohdassa.
Hyvä ruoka on hyvää makua. Jos sinulla on hyvä maku, saatat olla etsimämme kokki! Tehtävän hoitaminen edellyttää soveltuvaa koulutusta ravitsemusalalta tai kokemusta vastaavista tehtävistä.
Hyvän työyhteisön resepti
Attendo-kodissamme työskennellään aktiivisella ja positiivisella asenteella asukkaiden hyvän arjen eteen. Työntekijämme ovat innostuneita ja sitoutuneita työhönsä.
Attendo Graniitti on Kurussa, luonnonläheisellä alueella sijaitseva 41-paikkainen ikäihmisten asumisyksikkö. Tarjoamme ympärivuorokautista hoivaa sekä eri tasoista palveluasumista.
Keittiö on Attendo-kodin sydän, koska ruoka hoitaa niin kehoa kuin mieltä. Tuot työyhteisöömme iloista asennetta ja lämpöä, mikä välittyy keittiöstä koko taloon.
Henkilöstöetuihimme kuuluvat edullinen henkilöstöruokailu sekä etuja mm. eri liikuntakeskuksiin ja vakuutuksista.
Palkkauksessa ja työsuhteen ehdoissa noudatamme Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusta.
Edellytämme, että työntekijällä on tartuntatautilain 48 §:n tarkoittama rokotussuoja asiakkaiden ja potilaiden suojaamiseksi koko työsuhteen voimassaoloajan.
Liity joukkoomme!
Jos et pelkää makua ja nautit itse tehdystä ruuasta, hae ja tule mukaan luomaan parempaa elämänlaatua asukkaillemme ruuan kautta! Lähetä hakemus ja ansioluettelosi viimeistään 12.12.2021 mennessä.
Teemme valinnan heti sopivan työntekijän löydyttyä, joten toimi nopeasti. Odotamme sinun yhteydenottoasi innolla!
Lisätietoja tehtävästä antaa sähköpostitse Milla-Noora Kässi milla-noora.kassi@attendo.fi
Job Description About us IT Solutions & Services KINDLY READ THE BELOW JOB DESCRIPTION CAREFULLY, APPLY ONLY IF YOUR SKILL...
Apply For This JobDescription Work as a Delivery Boy at V TRANS (INDIA) LIMITED in Bhubaneswar. As a Delivery Boy, you will be...
Apply For This JobJob Description Responsibilities Develop code for strategies based on the market dynamics and indicators Collate intelligence on equities, derivatives and...
Apply For This JobJob Description Introduction The infrastructure running industries likes transportation, energy, insurance, banking or healthcare is quickly changing as the world’s...
Apply For This Jobbr{display:none;}.css-58vpdc ul > li{margin-left:0;}.css-58vpdc li{padding:0;}]]> Position Summary: Grade RO2, Responsible for the completion of specific operational activities at station or...
Apply For This JobJob Description We are hiring for a graphic designer with an year of experience or more. A candidate who is...
Apply For This Job